Seela syntyy
Seuraavaksi perheeseen syntyi tyttövauva Seela. Luukas ja Matteus olivat kolmevuotiaita ja saivat siirtyä nukkumaan yönsä Oskun kanssa. Osku on nyt 12-vuotias ja hyvässä sovussa jakoi huoneensa pienempien veljien kanssa. Nyt on perheen pojilla yhteinen huone. Osku huolehtii pienemmistä ja leikkii pienten kanssa ja nuo pikkupojat ihailevat Oskua.
Emma 15v aikoo hakea lukioon toiselle paikkakunnalle ja ilmoitti itsensä sekä opiskelija-asuntojonoon että myös kaupungin vuokra-asuntojonoon Helsinkiin. Hieman haikein mielin on Minna kun tytär lähtee maailmalle mutta aika aikaansa kutakin.
Emma on ysiluokalla ja menestyy edelleen hyvin koulussa. 14-vuotiaat Roosa ja Laura olivat innoissaan kun vauva syntyi ja hoitivat jo alusta asti vauvaa. Samoin myös Emma on tosi kokenut vauvanhoitaja jo. 10-vuotias Maisa ei ymmärrä vauvanhoidosta mitään vaan on mieluiten omissa oloissaan.
Sen vuoden aikana Roosa kuoli. Hän kuoli syöpään rauhallisesti nukkuessaan. Mutta oli kuitenkin saanyt elää onnellisen lapsuuden ja ehti nähdä myös uuden pikkusiskon.
Kun Roosa haudattiin niin Emma ja Osku lauloivat hautajaisissa.
Roosan kuolema oli suru kaikille mutta koska perheessä on uusi vauvakin niin elämä jatkui ja vauvaa hoidettiin. Seela oli todella suloinen vauva jota jokainen sisarus tykkäsi pitää sylissään ja hoitaa Seelaa.
Roosaa kaivattiin ja muisteltiin ja Roosan kuva oli kunniapaikalla kodin seinällä. Nyt tyttöjen huoneen jakoivat keskenään Emma, Maisa ja Laura. Poikien huoneessa olivat Osku, Luukas ja Matteus. Pikku Seela nukkui vanhempien huoneessa.

Kommentit
Lähetä kommentti