Eevi saavuttaa teini-iän

Eevi täytti 13 vuotta eli saavutti teini-iän. Eevi oli hauras ja heikko ja pituuskasvu oli loppunut ja iän myötä voimat vaan ehtyivät. Eevi kävi sairaalan koulua ja oli siellä 7.luokalla. Elsi oli nyt 15-vuotias ja ysiluokalla. Elsistä oli varttunut vuosien aikana lämminsydäminen ja auttavainen nuori nainen. Elsi aikoo peruskoulun jälkeen lukioon ja lukion jälkeen yliopistoon. Kotona Elsi auttelee vanhenpia sisarusten hoidossa ja siinä työtä riittää. Pikkuveli Elias on vilkas kaksivuotias jossa vahtimista ja hoitamista on riittänyt jokaiselle perheessä ja Eevi on vaikeasti sairas.



Eevillä on lämmin suhde molempiin sisaruksiin ja vanhempiin myös. Pikku Elias on hauska veitikka josta on iloa ja mielen piristystä Eeville ja Elsi on ihana sisko joka huolehtii ja auttaa ja jonka kanssa voi puhua kaikesta. Elsi on sen lisäksi että on sisko, myös Eevin paras ystävä.



Eevi käy koulua oman jaksamisensa mukaan ja koulussa on mahdollista levätä jos ei aina jaksa. Eevi on vuosi vuodelta heikompi ja vastustuskyky on heikko. On tiedossa ollut jo kauan että tästä lapsesta on aikanaan luopuminen mutta elämä joskus kulkee niin että rakasta, kärsi ja unhoita. Vanhemmat olivat adoptoineet tämän tytön siksi kun rakastivat niin kovasti tätä perheensä hylkäämää vammaista lasta ja nyt lapsi on heillä omana ollut jo 13 vuotta.

Kommentit

Suositut tekstit