Elsin kouluasioita mietitään

Elsi oli 5v ja Eevi 3. Kaikki oli mennyt suhteellisen hyvin. Eevi oli nyt jo selvinnyt uhmaiän yli ja oppinut potalle. Elsi oli myös kasvanut paljon isommaksi ja omatoimisemmaksi. Eevi oli ihan tavallinen kolmevuotias sairauksista huolimatta ja isosisko Elsi suojeli ja puolusti pikkusiskoaan ja Elsin ansioista Eevikin pääsi normaalisti mukaan leikkeihin ja Elsillä oli auktoriteettia pienestä iästään huolimatta niin että kukaan ei hänen sisartaan kiusata uskaltanut.



Elsi on kuitenkin jo 5v ja on aika ensi vuonna mennä esikouluun. Vanhemmat päättivät ilmoittaa Elsin kristilliseen kouluun joka on kotipaikkakunnalla. Mietittiin kuinka käy Eevin ja aletaanko kiusata Eeviä päiväkodissa sitten kun Elsi ei ole siellä enää. Eevi tukeutuu sisareensa aika paljon ja tuntuu olevan pulassa ilman siskoaan.



Tämän vuoden kuitenkin vielä Elsi oli päiväkodissa ja hyysäsi pikkusisartaan mutta leikki myös toisten kanssa huolettomana. On täysin normaalia että erityislapsen sisarus huolehtii sairasta tai vanmaisesta sisaruksestaan. Niin myös Elsi Eevistä.



Tytöillä oli hauskaa yhdessä ja jos toinen heistä keksi jonkun uuden tekemisen niin toinen innokkaana lähti siihen mukaan ja oli kivaa seurata heidän touhuja ja he olivat tosi onnellisia.




Kommentit

Suositut tekstit