Uusi vauva

Uusi vauva ilmaantui perheeseen nopeamnin kuin oli osattu ajatellakaan. VALPEn kautta tuli tieto vanhempiensa hylkäämästä tyttövauvasta jolla on progeria eli joka on liian vanha liian varhain. Lapsen vanhemmat eivät halunneet lasta joten lapsi annettiin VALPEn kautta adoptioon.


Kun mentiin vauvaa katsomaan niin vanhemmat ihmettelivät että kuinka joku voi hylätä noin suloisen vauvan, olkoonpa sitten kuinka vakavasti sairas tahansa. Siinä se suloinen vauva makasi ja se tuntui vanhempien mielestä heti omalta. Vauva vietiin kotiin ja kotona aloitettiin normaali perhe-elämä uuden vauvan kanssa.



Vauva sai nimekseen Eevi. Nyt heillä on Elsi ja Eevi. Elsi suhtautui myönteisesti uuteen tulokkaaseen ja oli innokas paijaamaan ja halimaan uutta sisartaan ja toi pyydettäessä vaippaa tai tuttia yms aina kun vauvaa hoidettiin ja piteli vauvaa valvotusti sylissä ja oli ylpeä isosisko.



Eevi kehittyi normaalisti vaikka on vanhan näköinen. Eevi on vielä vauva joten ei Eevi vielä ymmärrä erilaisuuttaan. Mutta vanhemmat pohtivat että myöhemmin voi olla asia toisin ja muut lapset saattaa kiusata erilaista lasta ja myös Elsin tilanne erilaisen lapsen sisarena mietitytti vanhempia.



Elsi on tällä hetkellä ylpeä isosisko joka rakastaa pikkusisartaan yli kaiken eikä tunnu olevan lainkaan mustasukkainen. Toki huomiota pyritään molemmille antamaan tasapuolisesti ettei tulisikasn sitä että Elsi kokisi jäävänsä jotain vaille Eevin vuoksi.


Eevillä on todettu olevan myös synnynnäinen sydänvika progerian ohessa ja se huolestuttaa vanhempia. Mutta se ilostuttaa kun Elsi otti Eevin heti omakseen ja on rakastava ja huolehtivainen sisko Eeville.


Eevi kehittyi tavalliseen tapaan ja oppi hymyilemään ja jokeltamaan aikanaan ja lisäksi Eevi oli tosi suloinen ja herttainen, hyväntuulinen lapsi. Erikoisen näköinen kylläkin ja iho oli kuiva joten sitä piti rasvata paljon. Äiti oli äitiysvapaalla Eevin ekat puoli vuotta ja toiset puoli vuotta isä hoiti Eeviä.


Puolivuotiaana Eevi sairasti keuhkokuumeen jonka takia joutui olemaan sairaalassa. Elsi oli huolissaan ja ikävöi siskoa kovasti mutta kun käytiin katsomassa Eeviä sairaalassa niin sen jälkeen Elsi leikki nukeilla ja nalleilla sairaalaleikkiä. Elsi täyttää pian kolme vuotta ja hoitopaikassakin oli kertonut hoitajalleen että sisko on sairaalassa.


Kun Eevi tuli sairaalasta kotiin oli Elsi taas onnellinen. Eevi pysyi sen jälkeen pitkän aikaa suhteellisen terveenä ja oppi ryömimään ja konttaamaan ajallaan ja nousemaan penkkiä vasten seisomaan. Sitten vanhempainvapaa loppui molempien vanhempien osalta ja oli etsittävä hoitopaikkaa Eeville.

Kommentit

Suositut tekstit