Elämää lasten kanssa
Laura oppi lukemaan ja Kaspian oppi kertotaulun siellä koulussa jossa he opiskelivat. Eva viihtyi päiväkodissa ja siellä oli niin kivaa ettei hän meinannut malttaa poiskaan lähteä illalla kun hakemaan tultiin.
Loma-aikoina mummi ja ukki hoitivat lapsia silloin tällöin joko niin että mummi ja ukki tulee heille kotiin hoitamaan tai niin että lapset menee mummille ja ukille.
Koiran lisäksi heillä oli nyt kotona kaksi gerbiiliä. Ne olivat Kaspianin gerbiilejä ja niiden terraario oli Kaspianin huoneessa. Kaspian oli nyt kahden gerbiilit ylpeä isäntä. Myös ötökät ja niiden tutkiminen kiinnosti ja Kaspian sanoi aikovansa isona eläinlääkäriksi.
8-vuotiaana Kaspian alkoi harrastaa myös jalkapallon pelaamista ja osoittautui siinä hyväksi pelaajaksi. Koulussa Kaspian sai tunnustusta siitä, kun oli auttavainen ja toiset huomioon ottava poika. Kotoa oli nämä opit poikaan tulleet ja älykkyyden lisksi myös empatiakyky periytyy.
Myös Laura sai tunnustusta empatiakyvystään ja auttavaisuudesta jo eskarissa. Koulun jälkeen oli arkisin iltapäiväkerhoa kun vanhemmat ei uskaltaneet vielä tokaluokkalaista ja eskarilaista jättää keskenään kotiin koulun jälkeen. Eva oli päiväkodissa kokopäiväisenä vielä ja opettaja ja rehtori sanoivat, että sitten kun Eva on koulussa niin iltapäivähoitoasiaa ei tartte murehtia, hoito kyllä järjestyy Evallekin.

Kommentit
Lähetä kommentti