Entinen asiakas pelastaa jälleen
Lapset olivat hyvin vilkkaita ja ehtiväisiä. Kesällä Eva tykkäsi tepastella pihalla mekko päällä ja hän iloisena kiljahteli samalla. Sisarukset huolehtivat Evasta ja jos Eva koetti karata, he taluttivat Evan takaisin pihaan. Huolenpito Evaa kohtaan oli jo tuossa vaiheessa sisaruksilla hyvin vahvasti tapana.
Myös Elsin entinen asiakas huolehti Evasta. Kerran kun silmä vältti, tepasteli Eva tien laidassa ihan onnessaan yksinään. Entinen asiakas sattui liikkumaan seuduilla ja tunnisti Evan ja otti syliinsä ja vei takaisin kotiin. Jälleen Elsi liikuttuneena kiitti kun pikku muksun oli asiakas taas pelastanut.
Lauran vointi huolestutti. Laura oli kuumeillut pitkään ja nenästä tullut verta. Laura vietiin sairaalaan jossa tehtiin monet tutkimukset.
Lauralla todettiin sellainen syöpä jonka vain kantasolusiirto voi parantaa. Siellä kaksivuotias Laura makasi sairaalassa ja sisaruksilla oli kotona kova ikävä Lauraa.
Entinen asiakas sai tietoonsa että Elsin tytär tarvitsee kantasolusiirtoa. Entinen asiakas laihdutti lyhyessä ajassa itsensä normaalipainoon ja päätti selvittää, sopiiko hänen ja Lauran kantasolut yhteen. Hän koko sydämestään tahtoi hyvää Elsin pienille lapsille ja halusi pelastaa pulasta tarvittaessa näitä lapsia.
Pikku Laura oli sairaalassa eikä tiedetty selviääkö hän ja perheellä oli jatkuva huoli. Mutta lähempänä Lauran kolmevuotispäiviä kantasolututkimusten tulokset selvisi. Entinen asiakas oli sopiva luovuttaja ja niin tehtiin kantasolusiirto. Laura parani ja pääsi sairaalasta pois.
Koko perhe oli iloinen kun Laura on jälleen kotona ja elämä voitti. Jälleen oli entinen asiakas pelastanut elämälle yhden Elsin lapsista.

Kommentit
Lähetä kommentti