Kaikki sujui hyvin
Elsin huoli, että Oskulle käy samoin kuin hänen työssä kohtaamilleen lapsille kävi, osoittautui täysin turhaksi. Päiväkodissa jossa Osku oli, otettiin tietoa hyvin vastaan ja siellä oli myös hiljaista tietoa siitä, miten tämän tyyppistä lasta pitää käsitellä. Siellä hyödynnettiin Oskun roskainnostusta antamalla Oskun toimia siivoojan apupoikana, mutta toisaalta myös ohjattiin tavanomaisiinkin leikkeihin ikätoverien kanssa.
Oskulla oli ihan kivasti kavereita päiväkodissa eikä Oskua kiusattu siellä. Osku tykkäsi mennä hoitoon ja viihtyi hyvin.
Evan kanssa tosiaan viidennellä luokalla luokkatoverit olivat vieraantuneet vammaisesta luokkatoveristaan vaikka alemmilla luokilla Eva oli huippusuosittu iloisuutensa ja hyvien sosiaalisten taitojensa vuoksi.
Asia oli selvinnyt puhumalla ja Evaa oli alettu enemmän ottaa huomioon mutta vaikka tilanne hiukan parani, niin mietittiin olisiko Evalle sittenkin parempi siirtyä kehitysvammaisten pienryhmään koska selvästi huomasi sen, miten oman luokan tytöt haluaa olla keskenään ja heidän taso on jo selvästi mennyt yli Evan tason.
Evan kanssa tosin alemmilla luokilla olevat vielä leikkivät innoissaan ja Eva oli koulun jälkeen vielä viidesluokkalaisena esi-ja alkuopetusluokkien iltapäiväkerhossa jossa sai toimia isosena ja apuvetäjänä pienemmille ja sai siinä kohotusta itsetunnolleen.
Koulun jälkeen Kaspian ja Laura olivat keskenään kotona siihen asti kunnes vanhemmat hakevat Oskun päiväkodista ja Evan iltapäivähoidosta.
Eva tuntui olevan iloinen kun alempien luokkien oppilaat huolii hänet seuraansa mutta oma luokka on vieraantunut hänestä. Sitten luokkaan tuli uusi tyttö, joka alkoi selkeästi kiusata Evaa ja levitellä Evasta perättömiä juttuja ja kommentoida Evan käytöstä ja tekemisiä ikävään sävyyn ja komennella Evaa ja muutenkin suhtautua Evaan alentavasti.
Tyttöä puhuteltiin tuosta, mutta tytön käytös oli tarttunut muihinkin oppilaisiin ja Eva usein tuli itkien koulusta kotiin eikä ollut enää oma iloinen itsensä kuten aiemmin.
Vanhemmat keskustelivat asiasta vakavasti että tämä ei voi jatkua näin. Joululoman jälkeen Eva siirrettiin kehitysvammaisten pienryhmään oppilaaksi.

Kommentit
Lähetä kommentti