Laura menee eskariin
Seuraavana vuonna Kaspian oli 8v ja Laura 6 ja Eva 5v. Eva oli kehittynyt huimasti. Nyt Eva osasi jo puhua melkein ikäisensä tasoisesti ja Eva oppi myös tekemään tarpeensa vessanpytylle eikä tarvinnut enää vaippoja. Eva myös söi omatoimisesti ilman avustusta.
Eva oli ihan hurjasti kehittynyt omatoimiseksi ja selvästi terveiden lasten seura tavallisessa päiväkodissa oli tehnyt hyvää. Eva tervehti reippaasti tuttuja ihmisiä ja oli oikein kiva pikkutyttö josta oli iloa koko perheelle ja muillekin. Rehtori ja opettaja olivat sitä mieltä, että ilman muuta Eva vaan mukaan 0-2 luokkaan ensi vuonna.
Nyt Laura ja Kaspian olivat samalla luokalla. Kaspian tokalla ja Laura eskarissa. Laurakin viihtyi siinä koulussa ja se oli hyvä asia kun asuttiin samassa pihapiirissä kuin koulu on, niin uskalsi laskea Laurakin kävelemään kouluun ja yhdessä Kaspianin kanssa Laura sinne käveli.
Eva oli päiväkodissa ja halusi kovasti jo olla koululainen hänkin, mutta sen aika on sitten ensi vuonna. Evan todettiin olevan lievästi kehitysvammainen down-tyttö jonka älykkyys on lähellä normaalia tasoa. Älykkyys periytyy ja koska vanhemmat on älykkäitä ja pitkälle koulutettuja niin lapsiin ja myöskin down lapseen on älykkyys periytynyt.
Kaspian ja Laura olivat myös fiksuja lapsia ja pärjäsivät todella hyvin eskarissa ja koulussa, joissain asioissa jopa yli ikätason. Vapaa-aikana he pomppivat trampoliinillä ja leikkivät pyörillä heppakilpailuja ja katsoivat lasten piirrettyjä ja nauroivat niille jos niissä oli hauskoja kohtia.
Entinen asiakaskin kävi leikkimässä monesti näitten lasten kanssa ja toimi joskus lapsenvahtina ja oli oikein hyvä lapsenvahti näille pienille muksuille.
Pete-koiraakin hoidettiin porukalla ja Pete oli nyt vuoden vanha vilkas ja energinen nuori koira.

Kommentit
Lähetä kommentti