Mamin kultapoju
Osku on mamin kultapoju ja äitinsä erityinen lemmikki. Osku iltaisin tulee syliin ja äiti on Oskun suosikki lukemaan iltasatua. Osku on perheen pienin ja vielä edelleen täytyy lukea Oskulle iltasatu. Varmaan vielä joitakin vuosia. Harvahampainen vast'ikään maitohampaitaan menettänyt kuusivuotias Osku poseeraa iloisena kuvassa äidin työpaikan työhuoneen seinälläkin ja joskus Osku on vieraillut Elsin työpaikassa ja siellä Oskun tuntevat kaikki.
Koulussa sujui myös hyvin. Joululoma oli eskariin puolivälissä ja Oskun takia perheessä käy vielä Joulupukki. Osku sai uusia kirjoja lahjaksi koska niistä Osku pitää. Myös pehmoleluja hän sai ja leikkiautoja joilla hän päristeli joulun jälkeen lattioilla oikein urakalla.
Joulun jälkeen koitti taas arki ja eskari. Osku oppi eskarissa muun muassa kengän nauhojen sitomisen ja lisäksi myös syömiseen ja vessassa käynteihin tuli keskittymiskykyä ja omatoimisuutta. Osku alkaa olla jo iso poika kun ruokalassakin hienosti sujuu jo syöminen eikä tarvitse käskeä erikseen enää keskittymään kuten silloin syksyllä vielä. Ja vessassakin Osku toimii asiallisesti eikä innostu enää sotkemaan vessaa kuten aiemmin.
Vanhemmat olivat niin ylpeitä Oskusta että veivät Oskun ulos syömään ja sen jälkeen hop lop-seikkailupuistoon seikkailemaan. Ravintolassa Osku huomasi jonkun pariskunnan ja meni kyselemään suoraan että miksi tätillä ei ole hiuksia. Nainen selitti asiallisesti sairastavansa syöpää ja että syöpähoitojen takia hiukset lähti pois. Osku halasi naista ja sanoi "Täti parka". Osku myös kyseli onko pariskunnalla kotieläimiä tai lapsia tai lastenlapsia. Lisäksi Osku lauloi pariskunnalle lastenlaulun "ihhahhaa ihhahhaa hepo hirnahtaa".
Osku oli suloinen ja herttainen pieni poika ja sekä vanhempiensa että sisarustensa erityinen silmäterä. Joskus Osku teki jekkujakin. Osku saattoi muun muassa laittaa elävän sammakon koulun yhteydessä olevan fysikaalisen hoitolaitoksen ikkunasta sisään. Rehtori kun kysyi koko koululta että kuka sen sammakon sinne laittoi, niin Osku hihitteli ja heti rehtori arvasi sen olleen Osku. Sammakko oli kuulemma pompannut jonkun hieronta-asiakkaan mahan päälle ja asiakkaana ollut vanha mummo oli alkanut kirkumaan. Osku joutui tuosta rehtorin puhutteluun.
Tuota temppua lukuun ottamatta Osku oli koulussa kiltti poika.

Kommentit
Lähetä kommentti