Osku 7v

Seuraavana vuonna Osku oli jo 7v. Eskari oli käyty ja kesälomakin meni mukavasti onkien ja uiden. Pian tuli syksy ja koulu alkoi. Osku reippaana poikana meni siihen tuttuun 0-2 luokkaan tutun opettajan ja koulutoverien luokse ja samaa koulua käyvä isosisko Laura meni jo yhdeksännelle luokalle.


Lauralla on sitten viimeinen vuosi ja hieman haikea mieli sen takia mutta toisaalta Laura on innokkaana kuitenkin menossa ysiluokan jälkeen lukioon, samaan lukioon jossa isoveli Kaspian on nyt toisella luokalla. Eva on 8.luokalla kehitysvammaisten pienryhmässä ja Evankin jatko-opintoja on jo mietitty.


Eva on iloinen ja sosiaalinen tyttö joka haaveilee siitä että hoitaisi työkseen lapsia päiväkodissa. Evalla on edessä ensimmäinen koulun työharjoittelu joka on tällä kertaa erään koulun keittiöllä mutta seuraavaan harjoitteluun Eva haluaa päiväkodille. Eva pitää paljon lapsista ja oman Osku pikkuveljen kanssa Eva viettää paljon aikaa. Alusta asti ovat Osku ja Eva olleet aivan erityisen läheisiä toisilleen. Heillä on aivan erityinen yhteys toisiinsa.


Osku on fiksu poika joka on innokas oppimaan uusia asioita ja tykkää kovasti käydä koulua. Oskua ei ole kukaan myöskään kiusannut koulussa, vaikka monesti Asperger-lapset ovat koulukiusattuja. Osku lienee jonkinlainen poikkeus asiassa tai sitten pienessä koulussa on niin hyvä yhteishenki ettei kiusaamista tapahdu.



Osku on vilkas ja höpöttää aika paljon viruksista ja roskista ja nämä kiinnostuksenkohteet on edelleen pinnassa kovasti ja tärkeitä asioita Oskulle. Joskus sisaruksia kotona hermostuttaa kun Osku puhuu aina roskista ja viruksista ja Oskua on ohjattu kysymään, sopiiko sillä hetkellä noista aiheista juttelu. Jos ei joku halua jutella roskista tai viruksista niin silloin pitää kunnioittaa sitä tilannetta sitten.





Osku on suloinen poika ja joskus kun koulun välitunnilla Osku jostain tulee esiin ja kömpii Lauran syliin niin kaikki Lauran kaverit ihastelee miten suloinen Osku on.


Kommentit

Suositut tekstit