Osku aloittaa koulun

Osku meni 0-2 luokkaan kristilliseen kouluun. Oskun isosisko saattoi ekana päivänä luokkaan ja piti vähän silmällä välitunnilla. Osku jäi luokkaan ihan reippaana ja välitunnilla teki tuttavuutta toiseen luokalla olevaan poikaan jonka kanssa alkoi leikkiäkin. Hyvin näytti menevän ja Osku kotiin tultuaan sanoi että se on ihan huippu koulu.


Oskun asioissa pidettiin syksyllä myös palaveri jossa pohdittiin, tarvitseeko Osku yksilöllistyksiä opetussuunnitelmaan tai oman avustajan. Mutta niitä ei tarvittu kun on niin pieni opetusryhmä ja yksilöllistä huomiota saa muutenkin siinä. Oskusta tuli sellaista palautetta, että reipas ja hyvin koulun sääntöjä noudattava poika, joka joskus saattaa innostua luokassa puhumaan roskista ja bakteereista, mutta on sovittu tietty aika ja päivä jolloin Osku saa niistä aiheista esitelmöidä luokalle ja luokkalaiset saa kysyä aiheesta, mutta muina päivinä ja aikoina keskitytään muihin asioihin.




Kavereita Osku sai muutaman ja niitä tuli joskus viikonloppuisin kotiin käymään ja joskus Osku kävi kaverien luona kylässä. Oskulla lähti hienosti koulu sujumaan ja Elsi oli ylpeä mamin pikku kullannupusta kun hyvin menee.




Oskun muillakin sisaruksilla menee hyvin. Kaspian meni lukioon ja siellä jatkui se sama erittäin hyvä koulumenestys. Kaspian tähtää seuraavaksi yliopistoon. Kaspianilla oli kavereita ja hän pelasi edelleen futista ja nyt Kaspianilla oli myös tyttöystävä.



Laura ratsasti edelleen ja hoiti hevosia ja oli myös innokas partiolainen. Jotkut lopettaa nämä harrastukset murrosiässä, mutta Laura ei lopettanut. Laura oli myös käynyt dogsitter kurssin ja hoitokoiria oli Lauralla useita ja niitä hän kävi hoitamassa. Myös perheen omaa koiraa Laura ulkoilutti.



Eva oli murrosiässä. Se näkyi lisääntyneenä jääräpäisyytenä ja uhmana kotona. Eva ei suostunut aina menemään esim nukkumaan. Myös ruokailutilanteissa sattui joskus konflikteja. Eva oli aina ollut itsepäinen mutta nyt se korostui. Elsi yritti tukea Evan kehitystä antamalla Evalle nyt vastuuta kotitöistä samalla tavalla kuin Kaspianille ja Laurallekin. Eva sai osallistua ruuanlaittoon ja vaatehuoltoon. Eva opetteli myös koulussa näitä asioita ja opettaja ilahtui kun sai kuulla että Evallakin on kotona vastuuta kotitöistä samoin kuin sisaruksillakin.




Oskun kanssa edelleen Eva touhusi paljon yhdessä ja heillä oli oikein kivat leikit yhdessä. He leikkivät omassa kotipihassa paljon ja joskus kävivät tervehtimässä jotakin koulun tai muun pihapiirissä olevan paikan työntekijöitä.

Kommentit

Suositut tekstit