Osku touhuaa
Osku oli ollut äitinsä kanssa myös äidin työpaikan pikkujouluissa. Osku oli sinne mennessä pomppinut ja hypellyt innoissaan ja laulellut. Siellä paikan päällä Osku tervehti tuttuja äidin työkavereita ja söi varsinkin täytekakkua ihan innoissaan. Osku myös jutteli kahvipöydässä aikuisten kanssa oikein fiksusti.
Osku osaa keskustella aikuisten kanssa ja vaikka koulussa on ikäisiäkin kavereita niin silti Osku hakeutuu mielellään aikuisen kanssa keskustelemaan. Osku muun muassa nimeää äitinsä työpaikan toimitusjohtajan, joka on jo yli 50 vuotias mies, parhaaksi kaverikseen ja on kesällä käynyt kyseisen miehen kanssa onkimassa kalaa ja talvella pilkkimässä.
Osku on aika jännä poika monen mielestä ja söpö kun mikä. Kotona sisaruksista läheisin on Eva joka jaksaa aina leikkiä Oskun kanssa. Isoveli Kaspiania Osku ihailee ja isosisko Laura monesti huolehtii Oskusta ja vahtii Oskua. Koulun jälkeen Osku on iltapäivähoidossa mutta jos vanhemmilla on vapaa-aikana menoja niin Laura ja Kaspian vahtivat silloin sekä Oskua että myös Evaa.
Myös perheen koira ja kissa ovat Oskulle tärkeitä ja Osku tykkää paijata kissaa ja koiraa ja olla omalta osaltaan mukana niiden hoitamisessa. Osku on onnellinen pieni poika jonka elämä on aika huoletonta ja ihanaa miten hyvin on kaikki Oskun asiat järjestyneet ja miten ymmärtäväisesti koulun henkilökunta otti erityislapsen vastaan. Ei muuta voi kuin ihmetellä. Marjo sanoi kerran, että koska Elsi aikoinaan teki niin hyvän työn muutamien erityislasten ja yhden erityisaikuisenkin hyväksi, niin Jumala taivaassa palkitsee Elsin koko perheen sillä että Oskun asiat järjestyy niin hyvin. Elsi liikuttui tuon kuullessaan ja ajatteli että niin se varmasti on. Monet on joutuneet taistelemaan elämästään ja ymmärryksestä, tuesta ja avusta, mutta mamin pikku Oskun asiat sujuu hyvin ja mutkattomasti.
Kommentit
Lähetä kommentti