Vauva

Pieni tyttövauva syntyi perheeseen kun Osku oli 9-vuotias, Eva 16, Laura 17 ja Kaspian 19. Kaspian oli lähtenyt armeijaan ja Eva oli lähtenyt valmentavaan koulutukseen ja asui viikot asuntolassa mutta tuli viikonlopuiksi kotiin.


Osku sai jo sairaalassa pidellä vauvaa sylissä ja otettiin kuva jossa Oskulla on vauva sylissä. Kun Elsi pääsi vauvan kanssa kotiin, niin kotona Osku oli innoissaan vauvasta ja halusi saada vauvan syliinsä useita kertoja päivässä. Osku oppi pitelemään vauvaa oikein ja Osku usein jutteli vauvalle hellästi ja jos vauva itki niin Osku osasi lohduttaa. Osku oli aivan ihana ja huolehtivainen isoveli pikkusisarelleen.




Laura sai myös opetella vauvan hoitoa ja osasi hoitaa vauvaa ihan itsenäisestikin ja toimia tarvittaessa lapsenvahtina. Myös Kaspian opetteli vaipanvaihtoa ollessaan lomilla armeijasta ja Evankin innostui vauvasta ja sai hoitaa pikkusisartaan.



Kaikki tykkäsivät tästä herttaisesta uudesta perheenjäsenestä paljon. Osku oli saanut pikkusisaren ja kun käytiin jossakin niin Osku ylpeänä työnsi vaunuissa vauvaa ja sanoi että meillä on vauva. Koulussa Osku piti esitelmän vauvoista ja perheen uudesta tulokkaasta. Osku oli nyt kolmasluokkalainen ja vähän isompi koulupoika taas.




Vauva sai nimekseen Milla. Milla jäi sitten perheen nuorimmaksi. Millan jälkeen ei Elsi tehnyt enempää lapsia. Osku oli mukana kaikessa Millan hoitamisessa äidin, isän tai Lauran apuna ja Milla kun kasvoi muutaman kuukauden ikään, hän hymyili Oskulle herttaisia hymyään ja Osku oli innoissaan siitä kun pikkusisko hymyilee hänelle. Kun Elsi meni työpaikalleen näyttämään vauvaa työkavereille niin Osku halusi välttämättä olla mukana ja esitellä pikkusisartaan.




Oli ihanaa seurata miten Osku hoivaa pikkusiskoa ja miten hauskaa Oskulla on pikkusiskon kanssa yhdessä.



Pikkusisko Milla oli kotona äidin kanssa nyt kun äiti oli lomilla töistä. Osku kävi koulua reippaana ja ahkerana poikana ja koulu sujui edelleen hyvin ja Oskun erityisyyttä ymmärrettiin.





Eva innostui lastenhoitohommista siellä valmentavassa koulussa koska kotonakin on vauva jota Eva on saanut hoitaa. Eva oli koulun työharjoittelussa päiväkodissa. Harjoittelu oli mennyt hyvin ja Eva oli saanut hyvää palautetta siitä hommasta. Eva oli muutenkin itsenäistynyt ja tullut omatoimisemmaksi siellä uudessa koulussa ja saanut sieltä ystäviä.



Kotona elettiin ihanaa aikaa vauvan kanssa eikä Oskukaan ollut lainkaan mustasukkainen huomiosta vaan paijasi vauvaa ja huolehti vauvasta kuin kunnon isoveli ainakin. Milla oli koko perheen silmäterä ja erityisesti Oskulle Milla oli tosi tärkeä. Osku hoivasi Millaa ja leikki Millan kanssa vauvan leluilla ja elämä oli kivaa Oskulla ja Millalla.





Laura menestyi koulussa hyvin ja Kaspian pärjäsi armeijassa ja armeijan jälkeen Kaspian menee yliopistoon.




Nuo perheen kolme teiniä on jo isoja mutta onneksi vielä on kotona nuo pienet, Osku ja Milla.









Kommentit

  1. Best casinos in New Jersey - Mapyro
    Here is the list of the best 강릉 출장마사지 casino 김포 출장마사지 in 삼척 출장샵 New Jersey. You can see the 천안 출장안마 map on 동두천 출장샵 the top left. You can find information on table games like blackjack,

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit