Suurten mullistusten aikaa
Seuraavana vuonna sattui jotain kamalaa. Kari sai sydänkohtauksen johon menehtyi. Karilta jäivät vaimo Minna sekä lapset: Emma 11v, Roosa ja Laura 10v, Osku 8v ja Maisa 6v. Kaikki olivat murheen murtamia. Kari haudattiin ja perheestä tehtiin lastensuojeluilmoitus. Perhe asui pari ekaa kuukautta entisessä kodissa mutta he ssivat toimeentulotukea asumiskuluihin vain kolme ekaa kuukautta. Kolmessa kuukaudessa oli etsittävä uusi asunto. Minna oli vieläpä raskaana ja odotti kaksosia. Ajateltiin että Minna ei pärjää yksin noin ison lapsimäärän kanssa ja nuo kehitysvammaiset tyttökaksoset aiheuttavat niin paljon hoidon tarvetta että heidät on parasta laittaa sijaisperheeseen.
Muut lapset Minna sai pitää. Nyt oli perhe hajalla kun Kari kuoli ja kaksoset vietiin sijaisperheeseen. Sijaisperhr oli oikein hyvä lapseton pariskunta joka ilomielin otti pienet vammaiset tytöt luokseen ja tyttöjen koulu pysyi samana ja tyttöjä sai mennä katsomaan viikonloppuisin.

Kommentit
Lähetä kommentti