Viskarilainen
Lapsista isoin, Emma kävi viskaria eli viisivuotiaiden ryhmää tarhassa. Tänä vuonna ajankohtaista oli myös kouluun ilmoittaminen, kristillisen koulun 0-2 luokkaan. Sinne Emma menee ensi vuonna. Emma on innoissaan ja ylpeä siitä. Emma aloitti nyt 5v iässä myös pianon soittamisen. Se on Emman uusi harrastus.
Pienet sisaruksey kelpaavat leikkikaveriksi vaikka ovat kovin pieniä ja lapsellisia. Emma vanhimpana on lapsikatraan pomo ja kun leikitään niin Emma määrää ja muut tottelee.
Lauran kehityksestä ollaan iloisia. Laura on melko normaalisti kehittynyt vaikka onkin down ja se on hieno asia koska voi down olla myös lähes normaalisti kehittynyt ja vain hiukan kehitysvammainen. Sitä tosin ei tiedä mihin kehitys kääntyy myöhemmin mutta nyt näyttäisi Laura olevan kuin kuka tahansa nelivuotias. Laura puhuu jo ja mielikuvitusta riittää ja huumorintaju on aivan mahtava ja iloinen ja positiivinen lapsi joka saa muutkin hyvälle tuulelle.
Roosa kaksossiskona on erityisen läheinen Lauralle ja tytöt nukkuvat samassa huoneessa myös ja tykkäävät toistensa seurassa olla. He ovat hyvin tiivis parivaljakko ja joskus mietityttää miten tämä vaikuttaa heidän kehitykseensä. Roosa vaikuttaa olevan herkkä ja ujo mutta kaikkein läheisin ihminen hänelle on Laura.
Osku on reipas pieni taapero joka opettelee puhumaan ja sanoo jo lyhyitä lauseita. Usein nuo siskot ei aina mielellään huoli Oskua leikkeihinsä paitsi kun kotia leikitään niin Osku saa olla siinä koira tai jonkun rouvan pikkupoika ja Emma jakaa leikeissä roolit.
Maisa on pieni vielä eikä Maisa vielä osallistu noitten isompien leikkeihin mutta Maisa seuraa niitä kiinnostuneena sivusta.

Kommentit
Lähetä kommentti