Seitsemän lapsen yksinhuoltaja
Kun Luukas ja Matteus täyttivät vuoden ja äitiysloma loppui niin Minna päätti alkaa perhepäivähoitajaksi. Sen lisäksi myös omaishoitajaksi koska osa lapsista on vammaisia. Laura ja Roosa ovat jo 12v. Roosan tilanne huoletti taas. Munuaissiirteeseen oli tullut syöpä ja se oli jouduttu poistamaan ja nyt Roosa odotti uutta munuaista ja kävi dialyysissä. Roosa oli siirretty myös sairaalan koulun oppilaaksi koska joutui olemaan usein osastolla pitkiä aikoja kerralla. Tuli myös ilmi että syöpä on levinnyt mutta yritetään kuitenkin vielä säde-ja sytostaattihoidoilla ja leikkauksilla vaikuttaa asiaan.
Laura on vilkas ja eläväinen down tyttö jolla murrosikä lähestyy ja Laura keksii tuon tuostakin monenlaista tempausta. Lauran kanssa on myös vääntöä milloin mistäkin asiasta. Mutta kuitenkin hyviäkin hetkiä on ja silloin hän on ihana ja sisaruksistaan huolta pitävä tyttö.
Osku on reipas kymmenvuotias ja Emma on fiksu 13-vuotias. He käyvät kristillistä koulua jossa viihtyvät hyvin ja heillä on kavereita. Maisa on nyt 8 ja toisella luokalla. Maisa on itsepäinen ja hyvin erikoinen tyttö. Kotona kiukkukohtaukset ovat jokapäiväisiä ja samoin tottelemattomuus. Mutta koulussa Maisa ei ole lainkaan hankala joten Minnalla on työn ja tuskan takana yrittää saada Maisa tutkimuksiin että selviää mikä Maisaa vaivaa. Laura usein komentelee Maisaa ja Maisa riitelee nimenomaan Lauran kanssa lähes jatkuvasti. Minna joutuu olemaan erotuomarina ja suojelemaan Lauraa joka on herkempi pahoittamaan mielensä.
Minnalla on vielä näitten lisäksi myös vuoden vanhat kaksoset jotka lattioita pitkin konttailevat tutit suussa. Emma ja Laura auttavat kaksosten hoidossa ja heiltä sujuu näppärästi vauvanhoito ja kaksoset tykkäävät kovasti olla siskojensa sylissä ja hoidossa. Roosakin hoitaa silloin kun on kotona ja jaksaa. Roosaa surettaa kin joutuu olemaan sairaalassa pitkiä aikoja koko ajan. Kun on syöpä ja kun ei munuaiset toimi.

Kommentit
Lähetä kommentti