Lapsi kasvaa
Elsi oli oikein söpö ja seurallinen vauva. Aluksi hän nukkui paljon mutta myöhemmin kun oppi hymyilemään ja alkoi olla pitempään hereillä, hän osoittautui tosi seuralliseksi ja söpöksi vauvaksi josta kaikki tykkäsivät. Elsi oli paljon myös mummon ja papan hoidossa naapurissa ja mummo hyvin hoiti Elsiä ja Seela ja Saaga seurasivat tilanteita ja auttoivat hoitamisessa ja muutenkin tykkäsivät paijata vauvaa ja pidellä vauvaa sylissä.
Emma kävi Elsin kanssa joskus perhekerhossa ja seurakunnan ekavauva-ryhmässä koska halusi nähdä muitakin äitejä ja jutella vauva-arjesta toisten äitien kanssa. Siellä kerhossa Elsi pötkötteli lattialla muiden vauvojen kanssa kun äidit kahvittelivat ja keskustelivat.
Emma otti Elsin mukaan joskus myös opiskelijoiden rientoihin ja muihin harrastuksiinsa ja Elsi oli siellä kantoliinassa tai vaunuissa. Elsi oli tottunut äidin kanssa olemaan monessa mukana. Elsi oli myös aika tavalla perusterve, ei juurikaan sairastellut muuta kuin yhden flunssan josta selvittiin. Seela ja Saaga olivat olleet flunssassa ja se tarttui Elsiinkin.
Elsin kanssa arki sujui hyvin. Elsi kasvoi ja kehittyi. Kohta vauvavuosi alkoi olla jo loppusuoralla kun Elsi oli jo vähän yli puolivuotias. Emma ajatteli palata opintojensa pariin. Emma opiskeli oikeustiedettä ja oli siitä tosi innostunut ja Emma etsi myös päivähoitopaikkaa Elsille kun äitiysloma loppuu pian. Mummo naapurista sanoi, että älä niin pientä laita päiväkotiin kun eihän se vielä edes osaa kontata eikä kävellä ja että mummo kyllä hoitaa Elsiä sen aikaa kun Emma on luennoilla eikä niitä luentoja edes ole joka päivä niin hyvin ehtii Emma olla Elsin kanssa ja hyvin mummo hoitaa ja päiväkodin aika tulee vasta sitten kun Elsi on vähän isompi ja osaa jo jotakin.
Niin sitten päädyttiin siihen, että kun Emma käy luennoilla niin joko mummo tai Elsin isä hoitaa Elsiä sen aikaa. Emmasta oli toisaalta kiva aloittaa opinnot taas mutta toisaalta haikeaa kun joutuu vauvastaan eroon kun tähän asti hän on vajaan vuoden ajan ollut koko ajan Elsin kanssa ihan 24/7 ja nyt täytyy Elsi jättää hoitoon siksi aikaa kun on yliopistossa luento.

Kommentit
Lähetä kommentti