Oskun haave on toteutumassa
Kun Osku oli 8-vuotias tokaluokkalainen ja Eva oli 15v, Laura 16 ja Kaspian 18, niin Elsi odotti vauvaa. Kun hän kertoi siitä lapsille, niin Osku oli eniten innoissaan ja sanoi että tietysti vauva tulee, kun hän rukoili että tulisi ja Jumala vastasi rukoukseen.
Osku koulussakin innoissaan selitti luokalle ja opettajalle että meille tulee vauva. Myös Eva ja Laura olivat innoissaan vauvasta ja Kaspianinkin mielestä vauva on ihan ok. Vaikka Kaspian ei sitten ole jatkuvasti läsnä vauvan arjessa kun Kaspian menee armeijaan heti lukion jälkeen.
Mutta Laurasta ja Evasta on kivaa kun pääsee hoitamaan vauvaa. Laura kävi lukion ekaa luokkaa ja oli oikein kiva luokka ja ikävöinti entiseen kouluun väheni koko ajan ja Laura pääsi ikävän yli lopulta mutta kävi kyllä joskus moikkaamassa entisiä opettajiaan entisellä koulullaan mutta mitä enemmän hän kiinnittyi nykyiseen kouluunsa, niin sitä enemmän se entisellä koululla vierailu väheni.
Laura ja Kaspian kävivät samaa lukiota ja menestyivät siellä hyvin ja harrastuksetkin jatkuivat yhä edelleen. Laura oli partiolainen, dogsitter ja heppatyttö ja Kaspian pelasi jalkapalloa.
Osku on sikäli onnellisessa asemassa että vaikka tokan luokan jälkeen ei enää ole iltapäivähoitoa niin sitä miten Osku yksin pärjää ei tarvitse vielä 3.luokalla murehtia koska Osku on silloin äidin ja vauvan kanssa kun äiti on kotona iltapäivät silloin kun on äitiyslomalla töistään.
Osku iloitsi siitä kun uusi vauva tulee ja myös koulunkäynnistä ja yhdessäolosta perheen kanssa hän iloitsi kovasti.
Koulussa Osku oli reipas ja fiksu poika joka pärjäsi hyvin. Aspergerin syndrooma otettiin huomioon tosi hyvin siinä koulussa ja siihen kouluun saattoi luottaa.
Evan tulevaisuutta mietittiin ja Evalla on edessä peruskoulun jälkeiset opinnot. Mietittiin eri vaihtoehtoja ja päädyttiin kehitysvammaisille tarkoitettuun työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaan kouluun jossa Eva saa harjoitella itsenäistymistä ja asua viikot asuntolassa. Se kuulosti hyvältä vaihtoehdolta Evalle. Ja ensi vuonna kun vauvakin on niin on sitten helpompaa Elsillekin kun on vähemmän huollettavia kun Kaspian lähtee armeijaan ja Eva valmentavaan koulutukseen. Niin ne lapset kasvaa ja itsenäistyy.
Raskaus eteni ja vatsa kasvoi ja ultraäänitutkimuksen mukaan tyttö on tulossa perheeseen. Osku kun sai kuulla tästä niin hän oli innoissaan kun pikkusisko syntyy.

Kommentit
Lähetä kommentti