Pikku Milla
Marjokin tykkäsi kovasti pikku Millasta ja Milla aina Marjon nähtyään tepasteli Marjon luokse ja sanoi "Maimai" Marjon nimeä hän ei osannut vielä sanoa joten Marjo oli hänelle maimai.
Marjo hoiti Millaa ja joskus toimi lapsenvahtina. Milla viihtyi hyvin Marjon kanssa ja oli aina halimassa Marjoa. Osku isoveli tykkäsi kovasti Millasta ja hoiti Millaa ja piti huolta. Osku osasi vaihtaa Millalle vaipat ja syömisessä auttaa. Osku oli oikein huolehtiva isoveli edelleen ja Osku osasi myös leikkiä Millan kanssa tosi hyvin muun muassa ulkona hiekkalaatikolla.
Perheen kolme muuta lasta olivat jo niin isoja ja muuttaneet pois kotoa, mutta onneksi nuo pienet Osku ja Milla asuivat vielä äidin ja isän luona.
Laura asui kaupungin keskustassa, lähellä koulua ja asuminen omillaan sujui hyvin. Laura opiskeli ahkerasti lukiossa ja suunnitteli ihan oman kotipaikkakunnan yliopistoon hakevansa. Lauralla alkoi lukuloma ylioppilaskirjoituksiin ja omassa asunnossa kaikessa rauhassa lukeminen yo kirjoituksiin sujui oikein hyvin. Eikä Laura ollut harrastuksiakaan jättänyt: partiossa ja ratsastamassa hän kävi edelleen.
Kaspian asui Helsingissä saakka ja opiskeli yliopistossa mutta tuli lomille vanhempiensa luokse silloin tällöin. Hänellä oli jo oma elämä.
Evan kohdalla oli nyt huolta. Eva oli joutunut sairaalaan pitkäksi aikaa. Ensin tulehdusarvot olivat koholla ja sitten sydämestä löytyi jotain. Eva oli tähän asti ollut perusterve nuori down-nainen. Eva oli ensin keskussairaalassa josta hänet siirrettiin terveyskeskuksen sairaalaan omalle kotipaikkakunnalle.
Evaa kävivät äiti ja isä usein katsomassa Oskun ja Millan kanssa. Joskus Laurakin tuli katsomaan Evaa. Kaikki olivat huolissaan Evasta. Eva oli sairaalassa reilut kaksi kuukautta kunnes lopulta pääsi kotiin. Osku halusi kiittää kirurgian osaston ylilääkäriä siskonsa hyvästä hoidosta ja tuli kättelemään lääkäriä ja lääkäri ajatteli että onpa siinä hyvin kasvatettu poika. Niin, sellainen Osku on: hyvän perheen hyvin kasvatettu 10-vuotias poika.
Milla oli iloinen ja hymyilevä pieni taapero joka koko ajan oppi uusia sanoja ja muutenkin uusia asioita. Jos tarvittiin lapsenvahtia niin Osku ja Milla vietiin joko Marjon tai Lauran luokse hyvään hoitoon. Lapset viihtyivät molemmissa paikoissa ja heille oli molemmissa paikoissa aina hyvää syötävää ja turvallinen aikuinen ihminen hoivaamassa heitä.
Koulu sujui Oskulla hyvin. Osku oli kyllä vilkas poika, mutta osasi keskittyä koulussa koulunkäyntiin ja muuhun tärkeään. Osku oli mennyt paljon eteenpäin ja oppinut sosiaalisia taitoja ja oli tosi fiksu ja kohtelias poika. Osku on kuitenkin hieman lapsenomainen ikäisekseen ja herkkä, joten tuo pieni koulu jossa ei ole kiusaamista, on hyvä koulu Oskulle. Osku osaa keskustella sujuvasti aikuisten ihmisten kanssa ja on kohtelias ja kiltti aikuisille ja hellä huolenpitäjä pikkusisarelleen. Mutta ikätoverien kanssa saattaa joskus tulla väärinymmärryksiä jos Osku ei tunne jotain ikätoveria.
Oskun harrastusten löytyminen on ollut haasteellista. Joukkuepelejä hän ei yksinkertaisesti osaa ja tavallisen partion isossa ryhmässä hän ei pärjännyt ja robottikerhossa oli pari kovispoikaa jotka kiusasivat. Mutta sisupartiossa oli pieni ryhmä ja muitakin saman tyyppisiä erityislapsia joten Osku tykkäsi siellä olla ja perhe iloitsi siitä kun Oskullakin on nyt harrastus.

Kommentit
Lähetä kommentti